Paeivaensaede Ja Menninkaeinen 歌詞

Aurinko kun päätti retken siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen. Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi juuri aikoi lentää eestä sen, kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan, se juuri oli noussut luolastaan. Kas menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi milloinkaan olla päällä maan. Katselivat toisiansa, menninkäinen rinnassansa tunsi kuumaa leiskuntaa. Sanoi: "Poltat silmiäni, mut en ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa - on pimeässä hyvä asustaa. Käy kanssani niin kotiluolaan näytän sulle tien - ja sinut armaakseni vien!" Säde vastas: "Peikkokulta, pimeys vie hengen multa enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä, ellen kohta valoon lennä niin en hetkeäkään elää saa!" Niin lähti kaunis päivänsäde mutta vieläkin, kun menninkäinen yössä tallustaa, hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa.