Paroles de Päivänsäde ja menninkäinen

Aurinko kun päätti retken, Siskoistaan jäi jälkeen hetken Päivänsäde viimeinen. Hämärä jo maille hiipi; Päivänsäde kultasiipi Aikoi juuri lentää eestä sen, Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan; Se juuri oli noussut luolastaan. Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi Milloinkaan elää päällä maan He katselivat toisiansa - Menninkäinen rinnassansa Tunsi kummaa leiskuntaa. Sanoi: "Poltat silmiäni, Mutten ole eläissäni Nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa, vaikka loisteesi mun sokeaksi saa - On pimeässä helppo vaeltaa. Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien - ja sinut armaakseni vien!" Mut säde vastas: "Peikko kulta, Pimeys vie hengen multa, Enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä; Ellen kohta valoon lennä, Niin en hetkeäkään elää saa!" Joo niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin, Kun menninkäinen yksin vaeltaa, Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on Ja toinen yötä rakastaa.